Pakkanen koettelee

Minä tykkään pakkasesta, tuiskusta ja tuulestakin. Olenhan pikkukoululaisena taivaltanut kouluun 8 kilometrin matkaa. Ei auttanut jäädä pois koulusta, vaikka pakkasta oli -30 astetta. Sukset vaan jalkaan ja suihkimaan metsien läpi opinahjoon. Siitä varmaan on peräisin tälläkin hetkellä oleva kohtuullisen hyvä kunto. Liikunnasta ei tullut puutetta
Mutta on tämä pakkanen koetellut tänä talvena erityisen paljon. Ja tykkääminen alkaa hiipua. Aamulla töihin lähtiessä voi vain todeta, että menenpä katsomaan mikä juna vie. Siinä sitten on seisoskeltu aamutuimaan pakkashuurun kietoutuessa hiuksiin ja silmäripsiin. Johonkin aikaan sitten on päässyt perille. Eräänä aamuna jopa Pendoliino noukki hytisevät matkustajat kyytiinsä.

Keski-Uudellamaalla joukkoliikenteen järjestelyjen mietintä on meneillään. Ja sietääkin olla. Vaihtoehtoja tarvitaan, kuinka tulevaisuudessa enenevät määrät työmatkalaisia (Järvenpäänkin n.10 000 ihmistä) pääsee liikkumaan kitkatta työpaikoilleen pääkaupunkiseudulle.

Vaarallisen kallis ruoka

Uutisista kuului korviini, että ruuan hinta maailmassa on noussut vaarallisen kalliiksi. Hinnat ovat nousseet neljässä kuukaudessa 15%. Hirvittävää. Siinä sitä sitten ollaan. Ja Suomen maataloutta on alas ajettu. On muka liian kallista tuottaa ruokaa kotimaassa, kun Euroopasta saa paljon halvemmalla. Mitäs sitten tehdään, kun kaikenmaailman katastrofit iskee ja hinnat nousee pilviin.

Mies mutisi joku päivä sitten, että kahvi on kallistunut melkoisesti. Ei sen puoleen, että kittaisimme kahvia paljon. Aamukahvit juomme, että saamme silmämme auki.

"Kotimaa kun taakse jää, mietin usein mielessäin mitä siitä kertoisin...kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien..." laulaa Jukka Kuoppamäki. Jääkö ajan myötä vain kerrottavaksi oikeasti köyhyys jne.. jääkö vain kertominen sinitaivaasta ja valkoisista hangista. Onko kodin, uskonnon ja Isänmaan kokonaisvaltainen varjeleminen unohtunut kokonaan.