Hiirenkorvalla
olevat koivut humajavat. Aurinko kultaa lehvät Heinäveden
kirkonmäellä. Kirkon edessä on sodassa kaatuneitten muistokivien
rivit suorassa. Kukkaset kumpujen päällä viestivät muistosta,
joka elää vuosikymmenten takaa. On sodissa kaatuneiden muistopäivä.
Setäni Eeron nimi löytyy rivistöstä. Setäni oli nuori muuta
elämä päättyi varhain sodan melskeessä. Isäni säilyi hengissä
viisivuotisesta ”siellä jossakin” taistelusta, mutta sielu sai
ikuisen vamman.
Syvä
kunnioitus valtaa mieleni kaikkia maatamme puolustaneita kohtaan. Hän
Kaikkivaltias, Ikuinen Jumala antoi meille pienelle kansalle vapauden
heidän kauttaan. Siitä nouskoon ikuinen kiitos. ”Sinulle
kiitos Isä maan ja Taivaan. On nimes suuri, Pyhä kallis aivan. Ja
armosi on vakaa määrätön taivaankin tähtein yli ääretön.”
Muistan
keskustelun 30 vuoden takaa lasteni kanssa. "Äiti, miksi liput
on puolitangossa. Kuka on kuollut," kysyivät lapset. Tänään
on kaatuneitten muistopäivä, vastasin. Kysely jatkui, mitä ne
kaatunet on?
Sain
selittää pitkän tovin, mitä Kaatuneitten muistopäivän
viettäminen merkitsee. Keskustelimme sodasta, rauhasta ja siitä
kalliista hinnasta, jonka esi-isämme ovat joutuneet maksamaan, että
voimme asua tänä päivänä vapaassa ja itsenäisessä Suomessa.
Kukaan
ihminen ei varmaan haluaisi enää koskaan sotaa. Sana, rauha on
hyvin ajankohtainen. Kansat yrittävät tehdä rauhan puolesta paljon
työtä, Todellinen rauhantyö lähtee kuitenkin syvemmältä kuin
ulkonaisista puitteista ja niiden hyviksi luomisesta. Perustavan
rauhantyön lähtökohta on jokaisessa ihmisessä itsessään. Mikäli
sisimmässä ei ole rauhaa ja sopusointua oman itsensä ja
lähimmäisten kanssa, on perusta heikoilla. Sellaisen perusrauhan
pystyy yksin Jumala antamaan ja se vasta on todellista rauhantyötä.
Ajattele jossakin yhteisössä ei tarvita kuin yksi katkera, vihainen
ja ilkeä ihminen, koko porukan rauha on mennyttä. Eikö lähtökohdat
ole olemattomat, mutta siitä se lähtee kansojenkin epäsopu. Mennyt
aika on mennyttä, mutta on hyvä tietää historian kulusta, On
opittava ymmärtämään, että sotiemme veteraanit puolustivat
vapauttamme uhraten elämänsä parhaat vuodet "siellä
jossakin". Tulivat kotiin, monet ulkoisesti vammautuneina,
sisäisten vammojen määrää ei liene laskettavissa. He ovat
luoneet meille sitkeydellään yltäkylläisen elämän puitteet.
Emmekö siis rakastaisi tätä kaunista maatamme, viljellen,
turmelematta sen luontoa ja kaikkea mitä ympäristöömme liittyy.
Emmekö rakastaisi lapsiamme ja nuoriamme varjellen heitä ulkoiselta
ja sisäiseltä turmeltumiselta. Juurrutetaan heihin kunnioitusta
esi-isiemme työtä kohtaan, kuinka he Jumalaan luottaen selvisivät
mahdottomuuksien edestä.
Luotammeko
tänään Jumalaan mahdottomuuksien edessä. Maatamme ei ehkä uhkaa
totaalinen sota. Uhkamme on enemmän sisäsyntyistä. Tulevan
eduskunnan ja hallituksen edessä on talouden matokuuri, joka on sota
hyvinvointimme puolesta. Miljardileikkaukset tai säästöt tuovat
kivun, joka on kuin sodan tuoma kipu. Jotakin menetetään. Olkoon
Kaikkivaltias meille armollinen. Antakoon viisautensa eduskunnalle.
Palatkaamme ja kääntykäämme pois pahoilta teiltämme
arvoperustalle, jossa koti, usko ja Isänmaa on kunniassa.