sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kaatuneiden muistopäivänä

Hiirenkorvalla olevat koivut humajavat. Aurinko kultaa lehvät Heinäveden kirkonmäellä. Kirkon edessä on sodassa kaatuneitten muistokivien rivit suorassa. Kukkaset kumpujen päällä viestivät muistosta, joka elää vuosikymmenten takaa. On sodissa kaatuneiden muistopäivä. Setäni Eeron nimi löytyy rivistöstä. Setäni oli nuori muuta elämä päättyi varhain sodan melskeessä. Isäni säilyi hengissä viisivuotisesta ”siellä jossakin” taistelusta, mutta sielu sai ikuisen vamman.
Syvä kunnioitus valtaa mieleni kaikkia maatamme puolustaneita kohtaan. Hän Kaikkivaltias, Ikuinen Jumala antoi meille pienelle kansalle vapauden heidän kauttaan. Siitä nouskoon ikuinen kiitos. ”Sinulle kiitos Isä maan ja Taivaan. On nimes suuri, Pyhä kallis aivan. Ja armosi on vakaa määrätön taivaankin tähtein yli ääretön.”

Muistan keskustelun 30 vuoden takaa lasteni kanssa. "Äiti, miksi liput on puolitangossa. Kuka on kuollut," kysyivät lapset. Tänään on kaatuneitten muistopäivä, vastasin. Kysely jatkui, mitä ne kaatunet on?
Sain selittää pitkän tovin, mitä Kaatuneitten muistopäivän viettäminen merkitsee. Keskustelimme sodasta, rauhasta ja siitä kalliista hinnasta, jonka esi-isämme ovat joutuneet maksamaan, että voimme asua tänä päivänä vapaassa ja itsenäisessä Suomessa.

Kukaan ihminen ei varmaan haluaisi enää koskaan sotaa. Sana, rauha on hyvin ajankohtainen. Kansat yrittävät tehdä rauhan puolesta paljon työtä, Todellinen rauhantyö lähtee kuitenkin syvemmältä kuin ulkonaisista puitteista ja niiden hyviksi luomisesta. Perustavan rauhantyön lähtökohta on jokaisessa ihmisessä itsessään. Mikäli sisimmässä ei ole rauhaa ja sopusointua oman itsensä ja lähimmäisten kanssa, on perusta heikoilla. Sellaisen perusrauhan pystyy yksin Jumala antamaan ja se vasta on todellista rauhantyötä. Ajattele jossakin yhteisössä ei tarvita kuin yksi katkera, vihainen ja ilkeä ihminen, koko porukan rauha on mennyttä. Eikö lähtökohdat ole olemattomat, mutta siitä se lähtee kansojenkin epäsopu. Mennyt aika on mennyttä, mutta on hyvä tietää historian kulusta, On opittava ymmärtämään, että sotiemme veteraanit puolustivat vapauttamme uhraten elämänsä parhaat vuodet "siellä jossakin". Tulivat kotiin, monet ulkoisesti vammautuneina, sisäisten vammojen määrää ei liene laskettavissa. He ovat luoneet meille sitkeydellään yltäkylläisen elämän puitteet. Emmekö siis rakastaisi tätä kaunista maatamme, viljellen, turmelematta sen luontoa ja kaikkea mitä ympäristöömme liittyy. Emmekö rakastaisi lapsiamme ja nuoriamme varjellen heitä ulkoiselta ja sisäiseltä turmeltumiselta. Juurrutetaan heihin kunnioitusta esi-isiemme työtä kohtaan, kuinka he Jumalaan luottaen selvisivät mahdottomuuksien edestä.

Luotammeko tänään Jumalaan mahdottomuuksien edessä. Maatamme ei ehkä uhkaa totaalinen sota. Uhkamme on enemmän sisäsyntyistä. Tulevan eduskunnan ja hallituksen edessä on talouden matokuuri, joka on sota hyvinvointimme puolesta. Miljardileikkaukset tai säästöt tuovat kivun, joka on kuin sodan tuoma kipu. Jotakin menetetään. Olkoon Kaikkivaltias meille armollinen. Antakoon viisautensa eduskunnalle. Palatkaamme ja kääntykäämme pois pahoilta teiltämme arvoperustalle, jossa koti, usko ja Isänmaa on kunniassa.