maanantai 18. huhtikuuta 2016

Tyttö, poika vai joku muu

Ei ole totta, mitä luin. Keski-Uusimaa lehti 17.4. Seksuaalisuus vaivaa lapsia artikkelissa
kerrotaan lasten ja nuorten ahdistuneisuudesta. 
Yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat lapset etsivät omaa sukupuoli-identiteettiään, jota ei heille ole kunnolla kerrottu. Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntija Heidi Holappa valistaa, ettei kaikista lapsista kasva isoina heteroita tai tyttöjä ja poikia.
Jokaisella lapsella on oikeus olla sinut itsensä kanssa. Kenen itsensä kanssa, kun lapsi ei tiedä onko hän tyttö vai poika vai joku muu (koirako). Sitä ei hänelle kerrota, vaan hän ilmoittaa sen joskus, kun pääsee siitä selville. Holappa väittää, että lapsen identiteetin kunnioittaminen ei ole mielipide vaan ihmisoikeuskysymys, jota tulee kunnioittaa.

Topelius on muistaakseni kirjoittanut sadun Kasperista. Kasper ei saanut oppia mitään vaan eli eläinten kanssa. Pitkätukkaisena hän kiipeili puissa ja murisi kuin koira.

Tällaista typeryyttä aikuisten tulee kunnioittaa ihmisoikeutena. On se vaan kummallista, että suurin osa suomalaisista, jotka tuntevat oman sukupuoli-identiteettinsä, ja elävät sitä todeksi joka päivä sallii tällaisen järjettömyyden.

Ihmisoikeus on sitä, että lapsi saa tietää onko hän tyttö vai poika ja että hänellä on isä ja äiti, jotka vastaavat lastensa ja nuortensa mieltä vaivaaviin kysymyksiin ja tukevat lapsensa kasvua arjen haasteissa täyteen miehuuteen ja naiseuteen.

Onpa lastensuojeluliitto poikennut fokuksestaan ja tähän samaan lauluun yhtyy myös opetushallitus. Opetushallitus on tietämätön, että onko sukupuolia kaksi vai enemmän. Onpa kuulunut jo viestejä, että lapsen sukupuolen ilmoittaminen syntyessä on salattava. On vain vauva. Nyt kyllä tarviin nitroja.

Mikä on sellainen lastensuojeluliitto ja opetushallitus, joka antaa repiä tässä kieroutuneessa yhteiskunnassa lapset irti omasta identiteetistään ? Se on se vanha valehtelija, joka ei ole tullut muuta kuin varastamaan, tappamaan, tuhoamaan. Se tuhoaa lasten luonnollisen itsetunnon ja henkisen kehittymisen ja raatelee heidät jo kehdossa. Se ei kunnioita tippaakaan, että mieheksi ja naiseksi meidät on luotu.
Ei ihme, että lapset ja nuoret ovat masentuneita ja ahdistuneita, kuten artikkeli kertoi.
Herätkää isät ja äidit. 
MLL.n tai yhteiskunnan raadeltaviksi lapsiamme ei tule jättää.