Sade piiskaa märkääkin märempää
pihamaata. Harakkapariskunta hyppii kirsikkapuun oksilla tavoitellen
rasvapallosta paloja. Orava roikkuu takajaloistaan oksalla ja saa
kuin saakin pähkinän lintujen ruokinta kehikosta. Tuuli tuivertaa
puiden oksia, merivesi tulvii Helsingin kaduille ja lämpöasteet
hipovat noin +10 astetta. On Suomen 98.s itsenäisyyspäivä.
Urut alkavat pauhata. Helsingin
tuomiokirkon itsenäisyyspäivän juhla Jumalanpalvelus alkaa.
Lähes satavuotiseen Suomen historiaan
on mahtunut itsenäisyyden riemua, raskaita sotavuosia, uurastusta,
jälleen rakentamista ja hyvinvoinnin lisääntymistä. Kaiken tuon
ovat esi-isämme hiellään, kyynelillään ja rukouksilla vieneet
Kaikkivaltiaan Jumalan tiettäväksi. Siunaus on levännyt kansamme
yllä.
Piispa kyseli saarnassaan, vaivaako
kansaamme empatiakuilu ja solidaarisuusvaje. Jäinpä miettimään.
Hyvä ohje kuilujen pienentämiseen on
päivän saarnateksti Aamoksen kirjasta, joka luettiin
itsenäisyyspäivän Jumalan palveluksessa, Aam.5:24. Mutta oikeus
virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro.
Annameko arvostusta
kaikelle tehdylle työlle, suloiselle Suomen maalle, jonka kansa on "kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt. Tää armas, kallis maa." Täyttääkö sydämemme kiitollisuus
Jumalaa kohtaan hänen käsittämättömästä hyvyydestään.
”Herraa hyvää kiittäkää ..” virteen päättyi juhla
Jumalanpalvelus.
On totisesti syytä kiittää tänään
Suomen itsenäisyyden 98-vuotispäivänä.
