Sain olla upealla lomamatkalla. Maassa, jossa on jotain hyvin puhuttelevaa. Ratsastus kamelin selässä kiireettömästi, polttavassa auringon paahteessa autiomaassa. Kerran viikossa täydellinen hiljentyminen lepopäivän viettoon. Liikenne pysähtyy, ihmiset kodeissaan kokoontuvat aterialle sapatin aattona. Sapattina, levon päivänä kootaan voimia seuraavaa viikkoa varten. Mietiskellään Jumalan sanaa. Rukoillaan. Teki hyvää pysähtyä vaikkakin vieraalla maalla lepoon kaikesta touhusta ja kiireestä. Raamatussa kerrotaan kymmenestä käskystä ja sanotaan näin: Muista pyhittää lepopäivä. Länsimaiseen kulttuuriin iskeytynyt kulutushysteria on nielaissut ihmiset. Ei ole viikkolevon hetkeä. Juokse vaikka shoppailemaan. Kaupat pursuu hyödykkeitä, joita sinut houkutellaan ostamaan. Ilman niitä et tule pärjäämään, on mairitteleva viesti.
Ihmettelen, että silti tuo maa menestyy vaikka katkaiseekin arkisen aherruksensa. Ei osteta eikä myydä. Siunaus piilee siinä, että olet levännyt kunnolla ja uudet voimat antavat varmasti uusia innovaatioita ja ideoita, joilla maata viedään eteenpäin.
Muistan ajan lapsuudestani, että sunnuntai oli oikeasti lepopäivä. Lauantai illan ehtookellot radiosta julistivat pyhän alkaneeksi. Ja se myös alkoi. Ei tehty mitään muuta kuin tärkeimmät työt. Isä ja äiti pötköttivät päiväunilla. Se oli suloista ja rauhoittavaa. Tulevaisuuden tuunaus voisi alkaa palaamalla pyhäpäivän kunnioitukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti