Oikeastaan kaikki on alkanut jo kauan sitten. Ollessani noin yksitoista vuotias, kohtasin elävän Jeesuksen ja annoin Hänelle ohjat koko elämääni. Siihen aikaan Suomessa oli "noottikriisi" vuonna 1960. Meitä pieniä tyttöjä kokoontui viikottaiseen Raamattupiiriin seurakuntatalolle. Noottikriisi saavutti myös meidän sydämet. Olimme polvillamme seurakuntakodin alttarilla, itkimme ja rukoilimme. Jumala Kaikkivaltias, älä anna tulla Suomeen sotaa, ettei isiemme tarvitse lähteä sotimaan. Sen verran ymmärsimme, että sota on kauheaa. Tiesin oman isäni olleen sodassa viisi vuotta. Uskokaa tai älkää. Jumala kuuli pienten tyttöjen rukoukset. Näin minä koen. Sotaa ei tullut ja saimme rauhassa käydä koulua. Isämme ja äitimme saivat turvallisin mielin tehdä työtä kotimaamme hyvinvoinnin eteen.
Vastuunsiemen oman maan puolesta kylvettiin jo silloin sydämeeni, ei ainoastaan rukousta vaan myös työtä yhteistenasioiden hoitamiseen panostamalla siis politiikkaan mukaan.
Eikä tuo kutsu ole himmentynyt vaikka itse luulee sen jo riittäneen. Ihmetys ja kiitollisuus on aitoa. Teen koko sydämestäni työtä Järvenpään kaupungin ja kaupunkilaisten hyväksi. Haasteet ovat valtavat kuntarakenne muutoksen kourissa. On huoli, miten SOTE-aluetta järjestellään Uudellamaalla. Nouseeko Järvenpäähän kauan odotettu uusi Terveystalo takkuisesta alustaan huolimatta. Kestääkö kaupungintalous taantuman. Ja paljon muita suuria asioita, jotka myllertävät kaupungin sisällä. Onko minulla pääättäjänä mitään mahdollisuuksia oikeasti vaikuttaa vai vyöryykö kaikki vaan vääjäämättömästi ylitseni.
Rukoile ja työtä tee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti