Taideleirillä

Mitä ihmettä mä täällä teen, ihmettelin itsekseni. Edessäni oli siveltimiä, värejä, pahvinen alusta ja sen päällä tyhjä paperi. Olin tullut taideleirille. En ollut piirtänyt tai maalannut sitten kouluvuosien. Mutta sisällä on aina ollut pikkuinen kutina päästä väreillä kuvaamaan jotain.

Taidekurssin ohjaajat tulivat Englannista. Harmooninen Jumalaa ylistävä musiikki soi taustalla. He antoivat pieniä vinkkejä mistä lähteä liikkeele. Kuvaavia sanoja olivat esim. rauha, rakkaus, kevään tuoksu, vesisade, levollisuus jne...

Minä kuulin sanat, pyydä ilmestystä itsellesi Jumalasta. Mitäh ! (Eivät he sellaista kyllä sanoneet, mutta Pyhä Henki kuiskasi sen minulle) Hölmistyin, että ilmestystä itselleni Jumalasta. Eihän sellaista voi maalata. Miten kummassa. En minä osaa muutenkaan mitään maalata. Nämä edelliset tekeleet ovat ihan surkeita.

Aloitin kuitenkin. Värjäsin yläreunaan sinistä, taivasta. Voi, meni liikaa vettä. Yritin kuivattaa talouspaperilla. Vesi valui ja taivas aivankuin satoi. Vetäisin muutaman pilvenhattaran. Maata tietty pitää olla myös. Alareunaan ruskeaa multaa, jokunen heinän varsi. Hm, mitäs tuohon keskelle. Valkoinen paperi tuijotti kalpeana minua. No, suomalaisen koivun minä osaan maalata. Niinpä tein valkokylkisen koivunrungon hopeanhohtoisin pilkuin. Onkos tämä kesä- vai talvikoivu ? Kesä tietty. Aloin vihreällä tupsutella koivunlehtiä sinne tänne.

Yhtäkkiä koin, että Jumalan Pyhä Henki lennähti päälleni. Kysyt mistä tiesin, että se oli Pyhä Henki. On tapahtunut ennenkin ja silloin alkaa tapahtua. Samassa kyyneleet alkoi valua silmistäni.

- Kuinka monta koivunlehteä on yhdessä koivussa, kuului vieno kysymys sisimmässäni. Pystytkö laskemaan. Mitä. Äh, voi en. 

- Kuinkas monta koivunlehteä on kaikissa suomalaisissa koivuissa yhteensä, kuului jatkokysymys. Kyyneleet vuosivat virtanaan. Tuskin näin enää maalaustani. Tupsuttelin koivunlehtiä joka puolelle.

- Niin paljon minä sinua rakastan kuin on yhteensä koivunlehtiä kaikissa suomalaisissa koivuissa. Nyt repesin totaalisesti. Sulin täydellisesti tuohon Jumalan rakkauden hukuttavaan virtaan. Nyyhkytin kuin pieni tyttö ja tuhersin maalaustani eteenpäin. Lopulta sain kyyneleeni kuivattua. Katsoin maalaustani. Voi, mikä maalaus. Niin epätäydellinen ja kuitenkin täynnä rakkautta. Koivunrungosta oli jäljellä pikku nysä. Mitäs siinä vielä oikein on? Aloin nauraa. Pikku koirahan siihen oli ilmestynyt ja häntäkin vipatti iloisesti. Koivunrungon nysä oli muuttunut koiranpennuksi. Voi elämän kevät tätä maalausta. Nauroin ja nauroin. Jumala yllätti vielä iloisesti. Antoi taitamattoman maalajan siveltimen piirrellä niin, että kuvaan mahtui myös koiranpentu. Jumala mursi ja sulatti hyvyydellään täyttäen ilolla. Sellainen on Jumala, Taivaallinen Isämme. Voisiko enää parempaa ilmestystä saada itselleen Jumalasta.