Isääni muistellen

"Siellä kaukana murhe on mainen. Poissa tuskat ja kyyneleet on. Puvun uuden saa katoavainen, Jonka kirkkaus on muuttumaton. Maasta ostetut kanneltaan soittaa, Uutta virttä myös veisaellen. Herra lapsesi suo aina voittaa, päästä loistoosi Jerusalem".

Sinne kirkkauden maahan sait, isäni muuttaa tästä ajasta omasta sängystäsi ilman tuskaa ja kipua 22 vuotta sitten. Rauha lepäsi kasvoillasi, kun saavuimme vuoteesi äärelle. Kyynelten virratessa poskia pitkin, tulvahtivat kaikki ne ihanat muistot filminauhan tavoin mieleeni.

Luonteeltasi olit hiljainen, et tehnyt numeroa aikaansaannoksistasi, etkä turhia lörpötellyt. Huumori kyllä kulki mukanasi ja saatoit naurattaa ihmisiä sutkautuksillasi.

Isä, sinä olit niin turvallinen. Silloinkin, kun pelkäsin pimeää enkä uskaltanut lähteä yksin ekaluokkalaisena pimeään aamuun koulutielle jo ennen kello seitsemää. Kuljit kanssani naapuriin parin kilometrin matkan, josta lähti toisia lapsia koulutielle. Senkin muistan, kun hankit ensimmäiset sukseni kesken savottapäiväsi. Lunta tulla tupsahti yllättäen lokakuussa isot kinokset ja enkä olisi jaksanut tarpoa 8 km jalkaisin kouluun.

Hevonen ja isä, te kuuluitte yhteen. Metsässä teitte raskaan päivätyön rehkien tukkien kimpussa. Ahersit usein uuvuksiin asti perheesi hyvinvoinnin puolesta. Monena kirpeänä pakkasaamuna veit veljeäni ja minua kouluun hevosella. Siellä vällyjen alla oli niin turvallista ja lämmintä, kuunnella aisakellon kilkatusta ja katsella tähtien tuiketta aamutaivaalla.

Keväisin kuorit puita "pirssissä".Vein sinulle joskus kahvia termospullossa. Istuin vieressäsi haistellen pihkantuoksua, hetki oli vain sinun ja minun.

Rukoillen myös kylvit viljan maahan kasvamaan, teit sen minkä ihminen voi ja Jumala antoi kasvun. Opetit myös meidät lapset kunnioittamaan viljaa Jumalan antina, sitä ei sopinut heittää lautaseltakaan hukkaan.

Sunnuntai oli lepopäivä ja sinäkin isä hiljennyit kuuntelemaan radiosta jumalanpalvelusta ja meidän lasten piti myös tehdä samoin. Iltapäivisin usein kesällä teimme yhdessä ihania onkireissuja tukkinippujen kupeelle ja joimme päiväkahvit rannalla silmiemme edessä kimallus, jonka vain kesäinen järvenpeili voi antaa.

Suomen itsenäisyyden kallisarvoisuus on lähtemättömästi piirtynyt sieluni maisemiin, sinun kauttasi isä. Olithan ollut elämäsi parhaat viisi vuotta siellä jossakin sodan melskeen keskellä, tietämättä palaatko takaisin. Ruumiillisesti et haavoittunut, mutta sielusi oli saanut syvät vammat. Vaistosin sen joskus, kun et sallinut ukkojen "rötinöidä" sotakaskuja kodissamme. '

Vuosien saatossa elämä toi sinut Porvooseen lähellemme. Olit mukana SKL:n työssä näkymättömällä tavallasi, monetkohan vaalijulisteet liimasit ja olit mukana myös johtokunnassa kannustamassa meitä nuorempia.

Nyt Isän päivänä kaipaan sinua, mutta tiedän, että Jeesus oli siellä kuoleman virran toisella puolella rantaa odottamassa. Kerroit nähneesi unta mustasta virrasta, jonka yli sinun piti mennä ihanalle vihreälle niitylle toiselle puolen rantaa. Valkoinen joutsen oli uiskennellut lähelläsi aivankuin odottaen jotakin.

Kiitos isä rakkaudestasi, huolenpidostasi ja hiljaisesta kannustuksestasi elämäntielle.