HUS:n johto haluaa lopettaa Kellokosken
sairaalan. Kylläpä jäin kysymysmerkiksi moisesta halusta. Tuossa
hankkeessa kyllä unohdetaan ihminen. Ihminen, jonka mieli on
järkkynyt on mitä parhaimmassa hoidossa Kellokosken sairaalassa.
Sen todistin omin silmin ja korvin luottamushenkilöille
järjestetyssä infossa.
Raha ratkaisee ja talouden alamäki,
sanotaan. Siinä melskeessä totisesti unohdetaan ihminen, jonka mieli on
järkkynyt. Hän ei pysty itse nousemaan barrikadeille
puolustautumaan. Mielestäni on järjetöntä tunkea hoidettavat
kylmän kivierämaan keskelle Helsinkiin. Lääke ja lepo eivät
yksin kuntouta psyykkisesti sairasta ihmistä, oli viesti. Tarvitaan
rutiineita, päivärytmiä ja toimintaa kuntoutuksessa.
Kellokosken sairaalan miljöö on upea
hyvin hoidettuine pihamaineen. Sen kaltaista rauhoittavaa vaikutusta
ei löydä Helsingistä. Toiminnallinen kuntoutus on sairaalan
valtteja. On ulkotyöryhmää, puutarhassa kukkien ja kasvien hoitoa
kuin myös kädentaitojen ylläpitoa, liikuntaa unohtamatta.
Todisteena on potilaiden Puodissa myynnissä villasukkia, kukkia ja
muuta kivaa käsintehtyä. Kellokosken kyläyhteisö on sata vuotta
kulkenut potilaiden rinnalla prinsessoineen ja tavallisine
tallaajineen. Mahdollisen lakkautuksen myötä yli 400 työntekijää
joutuu tuskallisten asioiden eteen. Lähdenkö ruuhkan sekaan
sukkuloimaan Helsinkiin työhön vai mitä teen. Mitä se merkitsee
heille, jotka ovat rakentaneet kotinsa ja elämäänsä
Kellokoskelle. Sairaalan muuttoauton peräpeilistä hahmottuisi
hiljainen kylätie suljettujen yritysten myötä. Palveluiden
kutistuessa entisestään. Verokarhunkin apajat vähenisivät;
vaikutukset koskettavat jopa ympäristökuntia.
Kellokosken sairaalan osaava ja
motivoitunut henkilöstö tarvitsee nyt meidän kaikkien tuen, että
Kellokosken sairaalan toiminta saa jatkua seuraavatkin sata vuotta ja
että rakennukset säilytetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaina
kohteina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti