Elämä on nurinkurista.

Uutinen kertoo, että suomalaiset varautuvat siihen, että heidän eläkkeensä ei riitä vanhuuden hoivapalveluihin.

Toinen uutinen kertoo, että vanhustenhuollon hoitajamitoituksessa on pahoja puutteita. Hoivapalvelujen mitoitukset eivät toteudu tai jäävät alle suositusten 0,5hoitaja/hoidettava.

Kuntien vanhusten hoito tähyää kotona tapahtuvaan hoitoon. Vanhuksen on parasta olla kotonaan. Oma koti kullan kallis. Se on totta. Eteen tulee kysymys, missä on raja kotihoidon ja hoiva- tai laitoskodin välillä. Jos ikäihminen ei selviä kotonaan huonokuntoisuutensa vuoksi, eikä hänelle pystytä järjestämään apua riittävästi kotiinsa, on edessä hoivakoti. Näillä tiedoilla on kumpikin vaihtoehto heikoilla. Hoivapaikassa mitoitukset jäävät alle normituksen ja kotiin ei saa riittäävästi apua. Pattitilannehan tämä on.

Elämä on nurinkurista. Silloin, kun lapsi tarvitsisi isän ja äidin läsnäoloa, niin kiikuta vaan lapsesi päivähoitoon. Kotona taphtuvaa kotihoidon tukea kiristetään monin tavoin. Koti ei ole suositeltava, ainakaan periaatteellisesti. Ja kun olet vanha, niin kotiin vaan vaikka sinne kuolisit hoidon puutteessa. Laitoshoitohan maksaa maltaita ? Eikö lasten päiväkotihoito muka maksa.

Olin nuorena vanhainkodilla töissä. Siellä ne mummut ja vaarit iloisesti eleli hoitajien hyvässä hoidossa silloin, kun vanhuksen omat voimat alkoivat hiipua. Kodeissa nuorempi sukupolvi piti pitkään huolta iäkkäistä vanhuksistaan. Elettiin yhdessä. Vanhukset seurasivat pikkulasten elämää ja olivat apuna lastenhoidossa nuorelle perheelle elämän ruuhkavuosissa. Oli turvallista elää.

Missä on turvallinen tulevaisuus tänä päivänä. Tämän hetken suunnitelmien perusteella ei missään ellei tehdä täyskäännöstä. On kysymys turvallisuudesta elää lapsuuttasi ilman uhkia tai vanhuuttasi ilman pelkoa yksin jäämisestä voimien hiipuessa.

Turvallinen tulevaisuus katsoo ihmistä, lähintä rakkauden silmin eikä kylmin eurosilmin.