Isoäidit barrikadeille ja ”raimosailakset” 24/7 hoitamaan itkeviä lapsia ja äitejä.

Perhesurmat ovat järkyttäneet, kun perheitten elämässä viimeinenkin oljenkorsi on pettänyt. Toisaalla latteäidit ovat nousseet kapinaan päivähoito-oikeuden rajaamista vastaan. Yhtä lailla äidit tai isät hiekkalaatikon reunalla kauhistelevat kotihoidontuen pakko puolittamista. Vapaus valita lastenhoitomuoto ja kuka hoitaa on myrskyn silmässä. Yhteiskuntamme ei rakasta lapsia. Tavallinen lapsiperhe ei juuri saa apua. Suuret perheyhteisöt menneiltä ajoilta ovat muisto vain, joissa mummot ja vaarit, vanhapoikasedät ja vanhapiikatädit olivat turvaverkkona nuorelle perheelle. Maailma on muuttunut kovin erilaiseksi.

Päivähoito on yhteiskunnan palvelu, joka on ollut tarjolla kaikille lapsiperheille. Kuitenkin vapautta valita kotihoito on säännelty tuen niukkuudella. Vauva-arkeen ei ole juuri helpotuksia. Kunnalliset kodinhoitajat, jotka omassa lapsuudessani vielä auttoivat vauvaperheitä, on ajat sitten säästetty pois. Eduskunnassa valmisteilla oleva lakiesitys kotihoidontuesta ei edes sallisi isovanhempien suorittamaa hoitotyötä. Mitä?

Iloitsen seitsemästä lapsenlapsesta, mutta jos en olisi ollut jälkikasvuni lähellä lastenlasten syntyessä, niin kuinkahan olisivat pärjänneet raskauspahointien ja erityissairauksien sairastumisten keskellä. Nyt on aika isoäitien nousta barrikadeille latteäitien ja vielä väsyneenpien äitien rinnalle ennenkuin he tekevät ”lopullisenpäätöksen” perheestään.

Ja ”raimosailakset” 24/7 hoitamaan itkeviä lapsia ja äitejä.

Minulla on lapsuuskaveri ammatiltaan kodinhoitaja. Hän kertoi kuinka hänenkin työnsä juuri ennen siirtymistä seniorivaiheeseen muuttui täysin. Ei olisi saanut enää pestä pyykkiä, siivota, laittaa ruokaa ja huoltaa monia muita asioita, joihin hän ammatillisen koulutuksen oli saanut. Se oli myös se kipein tarve monella perheellä, kun tuli sairautta tai lapsiluku kasvoi. Mutta hänpä oli tomerasti todennut, että hänet on koulutettu konkreettisesti auttamaan ja sillä siisti. Se tepsi. Tulimme tulokseen, että kodinhoitajat takaisin perustyöhön lapsiperheiden avuksi ja konttorihommat vähemmälle.

Kuntien vaikeudet järjestää kotipalvelua lapsiperheille ovat totta. Suurin osa kotipalveluista menee lastensuojelun asiakkaille.

Monella kunnalla ei ole tarpeeksi voimavaroja ennaltaehkäisevän perhetyön, kuten kotipalvelujen järjestämiseen lapsiperheille. Kun apua arkeen ei löydy, unettomat yöt, loputtomat pyykkivuoret ja vanhempien välien kiristyminen voivat pahimmillaan kaataa koko perheen..

Lapsiperheiden arkea ei auta pätkän vertaa vanhempien valinnan vapauden rajoittaminen vanhempainrahakaudella. Eikä sitä auta sekään, että kaikki lapset työnnetään päiväkoteihin pikuvauvasta lähtien tai päivähoidon rajaaminen. Perusongelma on se, että kaikkien pitää olla tuottavia tässä vauhkoontuneessa kilpailuyhteiskunnassa.

Vahva epäkohta on siinä, että vanhanajan koulutus on heitetty romukoppaan. Kodinhoitajia ei enää kouluteta pesemään pyykkiä, siivoamaan, laittamaan ruokaa, ompelemaan ja vaikka parsimaan perheen risoja vaatteita.