Mummot - ehtymätön luonnonvara ?

Onko mummot ehtymätön luonnonvara, kysäisee toimittaja. Kyllähän ne taitavat olla, tuumaan. Kuinkas se muuten on. Miten mummot voivat olla ehtymätön luonnon voimavara. Äitini kiusasi tytärtäni, että tuossa on oikein ”mummonpohjallinen”. Tempperamenttinen viisivuotias ei moisesta arvonimestä tykännyt ja antoi äänensä kulua. En ole mikään ”mummonpohjallinen”. Nyt hänellä on oma tytär, jota kiusoittelen ”mummonpohjalliseksi” Ja minä itse olen sitten se mummojatkumon edellisen mummon ”mummonpohjallinen”. Menikö vaikeeksi.

Toisaalta jatkumo on aina tiedossa, kun sukupolvet astuvat rooliinsa tyttärestä äidiksi, äidistä mummoksi. Millaiset ovat ne ehtymättömät luononvarat. Mitä mummot tekee. He nauravat, itkevät, nukkuvat, tekevät töitä, politikoivat, paapovat niitä ”pohjallisia”. Kello saattaa soida ani varhain aamulla. Mummi, voitko tulla apuun. Pikkuisella on kuumetta. En voi viedä päiväkotiin. Silmät ristissä, eripari kengät jalassa mummi hyppää auton rattiin ja hurauttaa hoitoavuksi. Yökyläjonot on listaan merkatut kissa mukaan lukien. Tee niitä lihapullia mummi, kuuluu toive. Mummi, mentäiskö uimahalliin. Mummi, mentäiskö puistoon. Mummi, lue minulle tämä kirja. Mummi pyyhkimään, kun WC-asiat on suoritettu. Mummi, ota ”sykkyyn”. Mummi, pelaa mun kanssa jalkapalloa, lautapelejä, muistipelejä. Mummi makaa siinä lattialla, nyt jumpataan, tanssitaan. Mummi, mummi, mummi...kuuluu jo kaukaa, kun porukka porhaltaa pihamaalle. Jokaisella hirveästi asiaa. Välillämietin, että voisipa mummin monistaa niin oisi yhtäaikaa kaikkea kaikille. Mummin voimavarat ei siis ehdy, ne vaan lisääntyy käytettäessä. Ihanaa mummielämää, kun pienet kädet kiertyy kaulaan ja rutistus on melkein henkeä salpaava.

Niin, mummot ehtymätön luonnonvara ei vaan jatkumona vaan arjen keskellä.

Entäs sitten, kun voimavarat alkaa hiipua. Ei enää jaksakaan. Ketä mummot huutavat avuksensa ? Yheiskunnan kylmyys vapisuttaa. Uutiset kertovat karua kieltä vanhusten heitteille jätöstä. Joku makaa laitoksessa vaipoissaan luvattoman kauan. Toinen kodissaan odottaen, että joku tulisi auttamaan. En väitä etteikö ole paljon hyvää tehty ikäihmisten huolehtimisessa, mutta suunta on väärä. Ei kaikki pärjää kotona. Puolustetaan, että jokainen haluaa asua kotonaan myös vanhana laitoshoitoa vähennettäessä. Kyllä. Mutta onko sekään mallikasta, jos vanhus ei kertakaikkiaan enää pärjää yksin kotona ja silti suurinpiirtein pakotetaan siihen. Silloin tulee olla kotona tapahtuvalle hoidolle enemmän resursseja kuin mitä tällä hetkellä on. Laitospaikkoja ei pidä enää vähentää, mieluummin lisää. Olen nuorena työskennellyt Vanhainkodissa. Mummot ja vaarit elelivät toistensa seurassa tyytyväisinä. On se kummallista, että asiassa kuin asiassa törmää vaihtoehdottomuuteen kuten on käymässä vanhusten hoidossa. Kun keksitään joku trendi niin sitä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Maalaisjärkeä, hyvät ihmiset myös vanhusten hoitoon.